Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Matkailun rajoituksiin tiukennuksia

Kuva
Matkailun rajoituksiin tiukennuksia Suomen sekä Viron, Ruotsin, Islannin, Saksan ja Slovakian välisessä matkustamisessa viime yöstä alkaen. Matkustusta ilman kahden viikon karanteenia ehdittiin tehdä viikon verran. Rajoitukset eivät koske työmatkaliikennettä.  Kahden viikon omaehtoista karanteenia voi lyhentää kahdella omaehtoisella korona-testillä. Testien oton välillä tulee olla 72 tuntia. Lähde:  https://yle.fi/uutiset/3-11565982

Etätyömatkailu

Kuva
Järjestettyjä etätyömatkoja on ollut ennenkin. Nyt niille voisi olla vielä isompi tilaus. Kahden viikon karanteeni onnistuu, jos perillä viivytään pitempään. Tekisikö mieli Karibialle? Barbadossalla on oma 12 kuukauden etätyövisa, jolla saa ottaa koko perheen mukaan.  https://www.barbadoswelcomestamp.bb Jos ei tee mieli lähteä niin kauas, niin esimerkiksi Levi mainostaa nyt etätyöpakettejaan, kun eturinnekkin avataan 2.10.  https://www.levi.fi/inspiraatio/ajankohtaista/tule-etatoihin-leville-ja-nauti-vapaa-ajalla-parhaista-harrastus-mahdollisuuksista Ja mikäs siinä, kuva on juurikin toukokuun etätyömaisemista. Kyllä noissa kelpasi olla omassa rauhassa.

Pohjoismaiden matkustusrajoitukset

Kuva
Suomen hallitus kokoontui eilen ja linjasi, että vihreäksi merkittävien maiden raja nostetaan 25 tautitapaukseen 100 000 henkilöä kohti aikaisemmasta 8 tautitapauksesta. Suomi Näin ollen viimeisen päätöksen mukaan seuraavista maista voisi matkustaa ilman rajoituksia ja karanteenia:  Bulgaria,  Italia,  Islanti, K ypros,  Latvia,  Liechtenstein,  Liettu a,  Norja,  Puola,  Ruotsi,  Saksa,  Serbia,  Slovakia,  Unkari,  Vatikaani &  Viro. Liikenneministeri Timo Harakka kommentoi myös, että yli 25 rajan ylittäville maille ollaan kehittämässä testaukseen perustuvaa mallia. Lähde * https://www.is.fi/politiikka/art-2000006631775.html Yle on kerännyt helppolukuisen koosteen miten muissa maissa suojaudutaan koronan takia  https://yle.fi/uutiset/3-11537044

Matkailijan polku - Matkailukupla - Lapin matkailun pelastaja

Kuva
Lapin Matkailuelinkeinon liitto LME ja Lapin kauppakamarin matkustusvaliokunta julkaisi eilen Lapin matkailukohdetason Covid-19 riskienhallintamallin . Siinä pyritään luomaan puitteet, joilla ulkomaalaiset turistit voisivat matkustaa lappiin niin sanotussa matkailukäytävässä tai kuplassa. Ensimmäisenä pilottina voisi pitää charter-matkailijoita, joiden vierailun kohteet ja aikataulut ovat selkeästi tiedossa jo etukäteen. Ohjelmat suunniteltaisiin minimoimaan riskit matkustuksen aikana. Monet asiat odottavat vielä linjausta ja toivotaankin, että työ etenee rivakkaasti, jotta talven matkailusesonki voidaan edes osin pelastaa. Rajalaitos julkaisee tällä hetkellä tietoja matkustusrajoituksista. Matkustusrajoitukset (Lähde * https://www.raja.fi/current_issues/guidelines_for_border_traffic )

Onhan sinulla jo koronavilkku

Kuva
Koronavilkku-sovellus THL on julkaissut 31.8. Koronavilkku-sovelluksen. Tämä on oleellinen osa tartuntaketjujen selvittämisessä. Koska kotimaan matkailu on vilkastunut matkustusrajoitteiden myötä, on hyvä, että saadaan automaattisesti varoitettua kaikkia mahdollisia altistuneita. Lataa koronavilkku seuraavasta linkistä:  https://koronavilkku.f . Muistetaan silti pestä kädet!

Tervetuloa blogiin

Idea tuli tämän blogin perustamiseen kun aamu-tv:ssä puhuttiin matkailukuplasta turvallisen matkailun varmistamiseksi. Matkailu on ollut muutoksessa kaikenaikaa, mutta 2020 on todellinen muutoksen vuosi Koronan takia. Tervetuloa lukijaksi!